Työorganisaatioiden perinteiset hierarkiat ovat käyneet työn tekemisen ja sen tulosten kannalta haitallisiksi, mutta silti meille tuottaa vaikeuksia irrottautua niistä. Tämä koskee myös viestintää ja vuorovaikutusta, joita ohjaa liian usein organisaation rakenne. Se määrittää, kuka kommunikoi kenenkin kanssa ja miten – ja jopa sen, mitä asioita sopii käsitellä. Taustalla ovat aikoinaan hierarkkisten roolien mukaan rakennetut viestintäkanavat ja niitä tukeva, edelleen voimissaan oleva organisaation kulttuuri. Monet työyhteisöt hyötyisivät tasavertaisesta dialogisesta vuorovaikutuksesta, siihen rohkaisusta ja sen kehittämisestä.
Yksin ajattelusta yhdessä ajatteluun
Dialogia voidaan kuvata huippukuntoon viritetyksi vuorovaikutukseksi: siinä tietoja ja taitoja jaetaan tasa-arvoisessa luottamuksen ilmapiirissä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Toisin sanoen dialogiin osallistujat eivät ole työrooliensa vankeja, jokainen osallistuja saa sanoa sanottavansa ilman pelon tunteita ja jokainen tietää, mihin pyritään.
William Isaacs (1999) kuvaa dialogia yhdessä ajatteluksi (thinking together). Sen vastakohta on yksin ajattelu (thinking alone). Keskustelussa, joka rakentuu yksin ajattelulle, kukin osallistuja pyrkii vakuuttamaan muut oman mielipiteensä oikeellisuudesta ja ”voittamaan”. Kukaan ei kuuntele saati halua ymmärtää, mitä muilla on sanottavanaan, vaan jokainen ajaa sokeasti omaa asiaansa. Vastaavasti keskustelussa, joka perustuu yhdessä ajatteluun, kaikkien näkemykset otetaan huomioon ja niitä yhdistellään pyrkimyksenä uuden, yhteisen näkökulman rakentaminen. Kyse ei siis ole oikean ja väärän löytämisestä tai valitsemisesta niiden välillä. Tällainen dialoginen keskustelu luo mahdollisuuksia yhteisen osaamisen lisäämiseen ja kehittämiseen.
Työyhteisöissä keskustelut käydään useimmiten jossakin yksin ja yhdessä ajattelun välimaastossa. Vahvistamalla dialogisia taitoja voidaan rakentaa entistä hedelmällisempää vuorovaikutusta ja siten tukea myös organisaation osaamisen jakamista ja kehittämistä eli innovointia.
Kohti yhteisöllistä ja itsenäistä työn tekoa
Dialogi kasvattaa yhteisöllisyyttä. Se on keskustelua, jossa pyritään ymmärtämään muita ja saavuttamaan yhteisymmärrys tärkeiksi koetuista asioista. Siksi sen avulla voidaan luoda yhteisöllistä perustaa niin osaamisen jakamiselle kuin muullekin toiminnalle.
Dialogissa voidaan rakentaa yhteistä näkemystä esimerkiksi organisaation nykytilasta ja sen tavoitteista. Keskusteluissa, johon kaikki jäsenet osallistuvat, etsitään sekä jäsenten henkilökohtaisten tarpeiden että organisaation tulosten saavuttamisen kannalta sopivia päämääriä. Samalla jaetaan valtaa ja vastuuta, mikä lisää työn merkityksellisyyden kokemuksia: ihminen voi vaikuttaa työhönsä, hän voi saavuttaa siinä itselleen tärkeitä asioita ja samalla auttaa yhteisöä omalla panoksellaan.
Tavoitteiden yhteinen määrittely tukee itsenäistä työn ja päätöksen tekoa. Jäsenet saavat työlleen suuntaviivat, joiden avulla he kykenevät työskentelemään ja kehittämään osaamistaan itsenäisesti kohti yhteisiä tavoitteita. Yhteisöllisyyden rakentaminen ja kokeminen ja itsenäisyys työssä ja sen kehittämisessä (itseohjautuvuus, -organisoituminen) eivät ole ristiriidassa keskenään: tavat ja kulttuuri voivat kannustaa sekä yhteisöllisyyteen että itsenäisyyteen. Silloin yksilöt toimivat itsenäisesti yhteiseksi hyväksi ilman uhrautumista eli omista tarpeista luopumisen tunnetta.
Lähde:
Isaacs, William: Dialogue and the Art of Thinking Together, Random House Inc., New York 1999.